Sonkajärven kunnassa olevan Pohjoismäen kylän maisemia ja kyläyhdistyksen tapahtumia.
perjantai 31. elokuuta 2012
keskiviikko 29. elokuuta 2012
Torni elementtejä ja pystytyksen suunnittelua
21.8 aloitettiin elementtien tekeminen. Torni rakentuu siis siten, että rakennetaan kaksi elementtiä, jotka sitten nosturin avulla erotetaan toisistaan.
Elementtitalkoot
Puita nosteltiin paikalleen metsäperävaunun kouralla
Elementit alkavat rakentua
Ensimmäiset runkotolpat ja näkymä tulevan tornin kohdalta kodalle
Näihin se pitäisi sitten sovittaa!
Tänään vuorossa oli elementtien toisistaan erottaminen. Kaksi elementtiä tehtiin siis päällekäin ja ne nostettiin nosturilla toisistaan erilleen. Urakka jatkuu huomenna.
Päällekkäiset elementit, erotusta vaille valmista
Nousee, nousee
Tuumaustauko
torstai 23. elokuuta 2012
Kyläpäivistä tolppatalkoisiin
Pohjoismäen kyläyhdistys osallistui 17-18.8 pidettyihin kyläpäiviin. Myyntipöydästä löytyi muun muassa ruisleipää, rieskaa, pullaa, ohrajauhoja, saunavastoja ja valkosipulia.
Kotaharjulla ollaan edistytty tornin kanssa hyvin; tolpat tulivat edellisellä viikolla ja rakennustöitä käynnistellään. Lisää kuvia ja tietoa rakentamisvaiheista viimeistään ensi viikolla.
Tuoretta pullaa myyntiin menossa
Kotaharjulla ollaan edistytty tornin kanssa hyvin; tolpat tulivat edellisellä viikolla ja rakennustöitä käynnistellään. Lisää kuvia ja tietoa rakentamisvaiheista viimeistään ensi viikolla.
Näkymä Kotaharjun majan ovelta; sinne se nousee..
Tolpat kotaharjulla. Pitkiä ovat.
lauantai 4. elokuuta 2012
Peruskiven muuraus
Keskiviikkona 1.8 muurattiin näkötornin peruskivi Kotaharjulle. Paikalla oli Sonkajärven kunnanjohtaja Simo Mäkinen, kunnanvaltuuston puheenjohtaja Mikko Mustonen, Ylä-Savon Veturi ry toiminnanjohtaja Maria Hartikainen ja runsaasti ahkeraa talkooväkeä, ilahduttavasti myös naapurikyliltä. Paikallislehdistä Iisalmen Sanomat julkaisi jutun 2.8 ilmestyneessä lehdessä ja paikallislehti Miilu julkaisee oman juttunsa ensi viikon keskiviikkona. Ensimmäisen betoniseoksen valmistivat kunnan valtuuston puheenjohtaja ja kunnan valtuuston 1. varapuheenjohtaja Martti Luukkonen kunnanjohtajan toimiessa kärrymiehenä. Valuun upotettiin lieriö, johon oli säilötty näkötornia koskevia asiakirjoja ja piirustuksia. Jokainen sai myös vuorollaan viskata oman osansa betonia valukuoppaan.
Valmisteluja ennen valutalkoita
Sää suosi muurauspäivää
Ensimmäinen seos valmistuu
Ensimmäinen kuorma lähdössä
Tarpeet ja tekijöitä
Työn lomassa kahviteltiin
Parin viikon päästä saapuvat runkotolpat, jonka jälkeen varsinainen tornin rakentaminen todella alkaa.
keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
Alueen raivausta ja reikiä kallioon
Heinäkuun aikana Kotaharjulla on raivattu aluetta tornia varten ja porattu kallioon reikiä kiila-ankkureille:
Erosen Sulo poraustöissä
Porauskalustoa
Tähän sen pitäisi rakentua
Keskiviikkona 1.8 on tarkoitus muurata peruskivi ja valaa pohja runkotolpille.
torstai 5. heinäkuuta 2012
Näköalatornista pienoismalli!
Ensimmäinen talkoopalaveri pidettiin torstaina 5.7. Ensi viikolla aloitetaan varsinainen rakennusprojekti raivaamalla ympäristöä. Näköalatornista on tehty pienoismalli, josta voi jo hahmottaa, mille tuleva torni tulee näyttämään.
Sonkajärvellä järjestetään Eukonkannot 6.7 -7.7 ja Pohjoismäen kyläyhdistys esittäytyy siellä valokuvien avulla; kylän tapahtumista, kylän maisemista ja Kotaharjun rakentamisesta ja kehittämisestä kertovat kuvasarjat ovat viikonlopun aikana nähtävissä, käykäähän katsomassa! Lisäksi kyläyhdistys on mukana Sonkajärvi 90-vuotta kulkueessa tänä iltana, asuina kulkueessa 1950-luvun vaatteet.
Muutama kuva tännekin malliksi, jos ette pääse vierailemaan Eukonkannoissa paikan päällä:
Viitta neuvoo Pohjoismäelle
Näköalatornin pienoismalli
Kotaharjun maja kesäkuosissa
| Maisemaa Pohjoismäen päältä; jatkossa näitä maisemia ihaillaan myös näköalatornista Kotaharjulta! |
- kuvien kopioiminen ehdottomasti kielletty!-
keskiviikko 27. kesäkuuta 2012
Tornin rakennus alkaa!
Näköalatornin rakentamiselle on näytetty rahoittajan puolesta vihreää valoa ja rakentaminen alkaa tänä kesänä! Blogiin päivitetään uutisia sitä mukaa, kun niitä tulee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)